Tuore tutkimus on avannut uuden ja yllättävän näkökulman vuoden 1809 käänteentekeviin tapahtumiin. Venäjä valloitti Ruotsilta Suomen vuonna 1808 alkaneessa sodassa. Suomesta muodostettiin Venäjän keisarin alaisuuteen itsehallinnollinen suuriruhtinaskunta. Maan johtoon nousivat ruotsinkieliset, pääasiassa sotilastaustaiset aatelismiehet. He ymmärsivät jo varhaisessa vaiheessa, että vastarinta ylivoimaista Venäjää vastaan olisi hyödytöntä. Kansa puolestaan yritti taistella viimeiseen asti oman eli Ruotsin kuninkaan puolesta. Miten näistä aineksista ryhdyttiin rakentamaan suomalaista kansakuntaa? Tarkastelun polttopisteessä ovat Suomen johtomiesten käsitykset ja näkemykset suomalaiskansallisen identiteetin rakentamisesta. Autonomian ajan ensimmäiset vuodet ratkaisivat millaiseksi Suomen asema muodostui 1800-luvulla. Miten Suomen alueen asukkaista tuli suomalaisia, ei ruotsalaisia eikä venäläisiä. Kati Katajisto väitteli tohtoriksi Helsingin yliopiston historian laitoksella keväällä 2008.
Kustantaja: Topelius-seura ry Tekijät: Katajisto Kati Sivumäärä: 333 Ulkoasu: B5, pehmeäkantinen ISBN: 978-952-67115-1-5 Aihealueet: Politiikka , Historia Saatavuus: Saa heti varastosta Kieli: Suomi Julkaisuvuosi: 2009 Hinta: 30.28 €
Yliopistopainon verkkokirjakauppa Vuorikatu 3 A, Helsinki, puh (09) 7010 2363
Kirjamyyntinäyttely Vuorikadulla Voit tutustua julkaisuihimme verkon ja kirjakauppojen lisäksi kirjamyyntinäyttelyssämme osoitteessa Vuorikatu 3 A. Kirjamyyntinäyttelymme on avoinna arkisin kello 9 - 16. Olet lämpimästi tervetullut.